Kunnianhimoinen pelkistäjä
Suunnittelija Jonas Hakaniemen Light Box -valaisimelle on myönnetty arvostettu RED DOT -kunniamaininta 2009.
Hakaniemen suunnittelema Box Light on kuin iso tulitikkuaski, jonka sisällä on valo. Se syttyy kantta liu’uttamalla, samalla voi säätää valon määrän ja halutun tunnelman. Tuotteessa toteutuu hienosti myös Hakaniemeä kiinnostava interaktiivinen muotoilu.
– Prosessi on kestänyt vajaa kaksi vuotta, kaupoissa valaisimen on ollut syksyllä 2009. Kyseessä on ollut mielenkiintoisin matkani muotoilussa tähän mennessä. Olen onnellinen, että jo opintojen aikana olen saanut olla monessa mukana. Se on vaatinut paljon työtä ja myös uskoa omaan kädenjälkeen.
Ennen kalustemuotoiluopintoja tämä 34-vuotias mies ehti toimia kymmenen vuotta graafisena suunnittelijana.
– Suunnittelu on aina kiehtonut ja mietin, miksei minustakin voisi tulla muotoilija. Pääsin ensi yrittämällä sisään Lahden muotoiluinstituuttiin, enkä ole koskaan katunut päätöstä lähteä opiskelemaan vielä ”vanhoilla päivillä”, Jonas Hakaniemi virnistää.
Katumiseen ei todellakaan ole ollut aihetta. Hakaniemen nerokas Box Light -valaisin valittiin hiljakkoin maineikkaan Design House Stockholmin mallistoon. Kansainvälisesti arvostetun yrityksen muotoilijakunta on kiinnostava, esimerkiksi Monica Förster ja Anna Bonnevier ovat ruotsalaisen muotoilukentän tämän hetken kuumia nimiä.
On myös hyvä muistaa, että suomalaisten suunnittelijoiden teoksista Harri Koskisen Block-valaisin ponnisti aikoinaan maailmanmenestykseen Design House Stockholmin kautta.
– Kädenjälkeäni voisin määritellä yhdellä sanalla: pelkistäjä. Pienet ahaa-elämykset ideoinnin aikana ovat suunnittelun suola. Myös tuotteen vähäeleisyys on kiehtovaa. Pyrin siihen, että kädenjälkeni olisi laadukas, vakuuttava, toimiva ja houkutteleva.
Iskulauseesi suunnittelijana?
– Jos teet jotain, tee se kunnolla! Yritän löytää suunnittelemiini tuotteisiin jonkun pienen jujun. Myös kyseenalaistaminen suunnitteluprosessin aikana on hyväksi.
– Inspiraatio voi tulla mistä tahansa. Innostun helposti ja jos asia tuntuu vielä seuraavanakin päivänä hyvältä, se tehdään loppuun. Virtaa saa, kun tapaa ihmisiä, jotka ovat saaneet paljon aikaan ja tehneet omia ratkaisuja sekä saavuttaneet tavoitteensa.
Hakaniemen kädenjälkeä esiteltiin tammikuun Forma Messuilla Jyväskylä Design Nyt! -osastolla. Mukana oli kymmenen keskisuomalaista muotoilijaa ja käsityöläistä.
Lähitulevaisuuden suunnitelmissa Hakaniemellä on oman yrityksen perustaminen. Toiminta keskittyy tuote-, tila-, sekä graafiseen muotoiluun.
Teksti: Asko Ahokas, Kuvat: Jonas Hakaniemi