Etusivu

Taideteollisesta korkeakoulusta keraamikoksi valmistunut Eeva Jokinen tekee herkkiä, kauniita ja käyttökelpoisia esineitä. Jokisen kädenjälki on helppo tunnistaa, ja siitä ollaan kiinnostuneita niin Suomessa kuin muualla maailmallakin. Opintojen päättymisestä on jo seitsemän vuotta, joista kolme viimeistä hän on tehnyt ainoastaan oman alan töitä.

– Kaikki on osa prosessia – se mitä teen nyt, johtaa siihen, mitä olen tulevaisuudessa. Minulla ei ole mitään viisivuotissuunnitelmaa. Teen vaan näitä esineitä, ja ne vievät minua eteenpäin. Esimerkiksi vanhoista, epäonnistuneista kappaleista ja luonnoksista voi vielä vuosien perästä saada uusia ideoita. Menen virran mukana mutta kunnianhimoisesti: en halua tehdä mitään turhaa.

Jokinen kertoo olevansa ennen kaikkea aikaansaava. Kun jotain tehdään, sitä sitten tehdään, eikä kauheasti puntaroida. Nyt Jokinen valmistaa pääasiassa riisiposliinia, jota hän tutki jo Taideteollisen lopputyössään.

Ensimmäiset löydökset riisiposliinista ovat 1000-luvulta Persiasta, josta tekniikka levisi Silkkitien kauppareittejä pitkin ensin Kiinaan ja sieltä Eurooppaan. Jokinen tutki lopputyössään paitsi riisiposliinin historiaa ja tekniikkaa, myös lasitteen koostumusta – millainen sen pitää olla pysyäkseen saviastiaan tehdyissä rei’issä uunissa polttamisen ajan. Riisiposliinin kauneus on juuri lasitettujen reikien läpi siivilöityvässä valossa.

Valmistumisen aikoihin Jokinen sai työtilan keramiikkatyöhuone Pot Viaporista, Suomenlinnan Susisaaresta. Siellä oli mahdollisuus keskittyä omaan tekemiseen, kiitos uunien ja muiden työvälineiden, joiden hankkiminen olisi aloittelevalle keraamikolle ollut lähes mahdotonta.

– Jos en olisi saanut tätä työtilaa, en ehkä tekisi lainkaan riisiposliinia, Jokinen pohtii.

Pot Viaporin taustalla on vuonna 1973 perustettu yhdistys, jonka toiminta rahoitetaan jäsenten maksamilla jäsenmaksuilla. Suuret työvälinehankinnat tehdään apurahojen turvin. Jokinen on ollut jäsen vuodesta 2003 eli valmistumisestaan saakka.

Työlästä mutta monipuolista työtä

– Rakastan kaikkein eniten tekemistä, itse prosessia. Joskus uunista tulee hieno esine ja mietin että vau, tämän minä tein. En kuitenkaan kiinny siihen. Jos säästän jonkun esineen, teen sen siksi, että uskon siitä olevan hyötyä tulevaisuudessa.

Käsityöläisenä Suomessa itsensä elättäminen ei Jokisen mielestä ole vaikeaa, työlästä kylläkin. Toimeentulo pitää haalia niin monella saralla. Jokinen itse tekee myös opetustyötä lehtorina Taideteollisessa korkeakoulussa kaksi päivää viikossa, vetää kursseja Kaapelitehtaalla ja valmistaa oman malliston esineitä työhuoneella Suomenlinnassa. Tilanne on Jokiselle ideaali.

– Jos markkinoisin enemmän tuotteitani, pelkkä valmistuskin voisi kannattaa. Tämä on niin ainutlaatuinen tekniikka, että kysyntää on. Opettaminen tuo kuitenkin mukavan hengähdystauon varsinaiseen tekemiseen.< Muutenkin työ on monipuolista, kun on itse oma kirjanpitäjänsä, päivittää nettisivut ja hoitaa ihan kaiken, Jokinen pohtii.

Käsityöyrittäminen vaatii hänen mukaansa reippautta ja määrätietoisuutta. Paniikkiin ei saa mennä, vaikka kaikki langat eivät olisikaan tiukasti omissa käsissä.

– Pitää olla peloton ja heittäytyvä. Onhan se aikamoista riskinottoa, kun tekee hyvin henkilökohtaista työtä ja toivoo, että ihmiset ymmärtävät sen ja ostavat.

Tule hyvä kuppi

Jokinen tekee yleensä kaikki esineet itse, joskus hänellä on lyhytaikaisia harjoittelijoita. Aiheet koristeluun tulevat luonnosta ja esineiden muodot ovat hyvin yksinkertaisia. Suosituin tuote on pyöreä ja laakea teekuppi, jossa on tällä hetkellä kolme eri kuviointivaihtoehtoa: ruusu, neliönmuotoinen blokki ja kupin pohjassa näkyvä ornamenttikukka.

Jokisen tuotevalikoima on melko suppea, jatkuvasti valmistettavia esineitä on noin kymmenkunta, uusimpina keraamiset korut ja riisiposliinimaljakko.

– Työskentelyprosessi on suurin inspiraation lähteeni, olen sellainen tekijä. En erityisesti kulje luonnossa ja ole inspiroitunut. Jos näen kauniin kukan, en ajattele, että no tämänhän minä siirrän johonkin esineeseen.

Jokinen tekee tuotteet lähinnä itselleen, vaikka ani harva niistä päätyy omaan kaappiin. Hän ei pyri valmistamaan erityisen kaupallista tai toisaalta erityisen taiteellistakaan tuotosta.

– Tietysti sitä miettii esinettä tehdessä, että onko se sellainen, että joku haluaa sitä myös käyttää. Minulle taiteen tekeminen on ollut aika vaikea asia, se oli pitkään kuin punainen vaate, jos kutsuttiin taiteilijaksi. Koen olevani ennemmin keraamikko ja käsityöläinen.

Jokisen tuotannosta noin puolet myydään kotimaassa ja puolet ulkomailla. Kotimaassa kyselyjen määrää on lisännyt viime maaliskuussa esitetty T.i.l.a. -ohjelma, jossa vierailtiin Pot Viaporissa. Hyviä ulkomaisia kontakteja hän on saanut etenkin Norjasta, Sveitsistä ja Yhdysvalloista. Turistien viehtymyksen perusteella Jokisen tuotteille olisi kysyntää myös Japanissa.

Teksti: Emma Suominen, kuva: Miska Reimaluoto