"Rrround" voitti Habitaressa
Habitare-suunnittelukilpailun ovat voittaneet Lahden Muotoiluinstituutin opiskelijat Arttu Kuisma ja Janne Melajoki työllään ”Rrround”. Kilpailun päätuomari, sveitsiläinen muotoilija, professori Alfredo Häberli luovutti voittajille 6 000 euron palkintosumman Habitare-messuilla 1. syyskuuta. Suomen Messujen ja Taideteollisen korkeakoulun järjestämän kilpailun teemana oli Kierrätysistuin. Finalistityöt ovat esillä Habitare-messuilla Helsingin Messukeskuksessa 1.–5. syyskuuta.
Yhdeksättä kertaa järjestetyn Habitare-suunnittelukilpailun teemana oli tänä vuonna Kierrätysistuin. Kilpailijoiden tehtävänä oli kehitellä ja toteuttaa ajatuksia julkiseen tilaan ja piensarjatuotantoon soveltuvasta kierrätetystä istuinkalusteesta.
-Mitä saat, kun rullaat yhteen 250 m2 kierrätettyä messumattoa? Idea ja ratkaisu ovat yhtä ilmeisiä kuin meidän läsnäolomme täällä messuilla. Siihen ei ole mitään lisättävää. Haluaisin nähdä rahasumman käytettäväksi konseptin toteuttamiseen käytännössä, päätuomari Alfredo Häberli perustelee valintaansa.
Myös toinen työ palkittiin
Päätuomari Alfredo Häberli halusi palkita myös toisen työn, jota piti erittäin lupaavana ehdotuksena. Toiseksi sijoittui ”Benchmarked”, jonka ovat toteuttaneet teollinen muotoilija Timo Niskanen ja Taideteollisessa korkeakoulussa teollista muotoilua opiskeleva Jussi Hiltunen. Häberli luovutti heille 4 000 euron palkintosumman.
-Jokainen vanha esine pitää sisällään tarinan, jota kaikki eivät tiedä. Esineen historian tunteminen antaa sille lisäarvoa ja saa meidät miettimään sen säilyttämistä. Olemassa oleva teknologia tekee tästä ehdotuksesta realistisen. Tämä voi olla perusta uudenlaiselle suhtautumiselle designiin, Häberli arvioi.
Aikaisemmin kilpailun ovat voittaneet Ville Hara ja Anu Puustinen (2009), Hyun Sun Park, Christian Göbel ja Satoko Taguma (2007), Martti Kalliala ja Esa Ruskeepää (2005), Marika Aro ja Nana Turunen (2003), Tomi Kapiainen ja Jari Peltonen (2001), Touko Korhonen ja Simo Puintila (1999), Lars Pettersson (1997) sekä Ilkka Suppanen (1995).
Rrround-tuoli.
Benchmarked-tuoli.